Don Johnson Big band: Breaking Daylight Viime kevään ja kesän listaykkönen yllättää. Levyn Breaking Daylight aloittava raita "One MC, One Deley" käynnistyy armottomalla ZZTOP-rumpuloopilla, niin että ensikuulemalla joutuu melkein tarkistamaan mikä levy on kyseessä. Seuraava raita "Penguin" lumoaa eteerisellä tunnelmallaan ja yhä erikosemman soundimailman tarjoilee levyn kolmas kappale Royalty. Soundillisesti ja sovituksiensa puolesta Breaking Daylight on erikoinen levy, joka tuntuu avutuvan eri kuuntelijoille hieman eri tavoilla. Hip-Hopparit saavat lausutusta lyriikasta omat merkityksensä ja hifistit tulevat varmasti saamaan levyn äänistä omat vibansa. Don Johnson Big band yhdistelee levyllään tyylikkäästi ja tarttuvalla tavalla oikeita puhaltimia (-tenorisaksofoni, huilu...) perkussioita ja kone-luuppeja. Levy on siis täynnä soitannollisia "koukkuja", jotka herättävät kuuntelijan mielenkiinnon. Esimerkkeinä voidaan pitää "Reality" -raidan hillitöntä Darrabouka ja Casio-rytmikoneen vuorottelu-osuutta, sekä Nortbound raidan tunnelmallista saksofonisooloa. Levyn loppupuolella oleva "Tokyo Ranger" -raita on tunnelmiltaan varsin lähellä Cypress Hill -yhtyeen "Illusions" kappaleen Hapshicord mixausta ja levyn kymmeses raita "Nutwood Cut" on mielenkiintoinen uhdistelmä Hip Hop:ia ja Be Pop -jazzia. T. Aaltonen Glitz: Livin´like a bullet Uusikaupunkilais-Raumalais-Turkulainen Glitz on tuonut 80- luvun pramean haarahevin takaisin eetteriin niittivöineen, koiranketjuineen ja muine poseerauksineen. Sony:lta MTG-talliin siirtynyt bändi tarjoilee pitkäsoitollaan hektistä uutta materiaalia, ainoastaan biisi Flyin´Over on mukana Sonyn aikaisilta singleiltä. Livin´like a bullet kuulostaa isolta, nopealta ja tappavalta. Levy sisältää toinen toistaan tarttuvampia biisejä, joiden toivoisi saavan runsaasti radiosoittoa, juuri melodioidensa ansiosta. Siis, kahdella kitaralla mennään ja paikoitellen kuulostaa siltä että niitä olisi yli kaksikymmentä? Ote on siis varsin tanakka, mutta A-osissa on mukavasti ilmaa laululle, bassokululle ja koskettimille, jotta kuulija jää oikein odottamaan kohta jyrähtävää kertosäettä! Levyn teemat liikkuvat hallitusti hitaiden tunnelmapalojen ja rankemman revittelyn välillä. Koskettimet antavat kuitenkin elävyyttä varsin raskaankin mättämisen keskellä, ja näin saadaan aikaiseksi tuo 80 -luvun heavystä tuttu iso äänimaailma. Vertailukohtia on turha ruveta tässä nyt hakemaan, Glitz on oman aikansa lapsi ja sen jäsenet ovat omat esikuvansa tarkkaan jo omaksuneet. Omakohtaisesti bändin historiaa läheltä seuranneena haluan vielä onnitella koko bändiä saavutuksen johdosta ja toivon että musiikinne saisi joskus soida ansaitsemallaan areenalla, tämä on Monstereiden Rockia!! Bonuksena Livin´like a bullet sisältää myös virtuaaliraidan, Mac ja pc-vempeleissä pyörivän Reaching For You -musiikkivideon. Tommi Aaltonen Mikko Kuustonen: Musta Mikko Kuustosen uutukainen käsittelee parisuhdetta hyvin monelta kantilta. Paratiisi tuo eteemme vasta yhteen muuttaneen nuorenparin, joka vuokrakasarmiin rakentaa oman maailmansa." Paratiisiin, vuokrakasarmiin, kaikki pienet unelmat asutettiin. Paratiisiin lukot vaihdettiin, ovet suljettiin ja käärmeet jäivät porttikäytäviin. Postiluukun ylle poika kirjoitti: ei mainoksia paratiisiin..." Kappaleessa Hyvää yötä kuvaillaan jo vanhemman parin tilannetta, riitaa ja sovinnon hakemista. Ja kappale Tuulenpesä käsittelee vieraantumista. Tulimaan Tango ja Esmeralda tuovat tuulahduksia kaukomailta, kun taas kappale Yli Päiväntasaajan pohdiskelee lauluntekijän olemusta. Ylitse kaikkien kuitenkin nousee hypnoottinen, Sami kuoppamäen rummuin säestämä Orpo Piru Mieheksi. Musiikillisaesti Musta liikkuu leppoisan Andy Williams Countryn, akustisen tunnelmoinnin ja sähköisen bändisoiton rajoilla ja onpa mukana myös yksi lantiota notkuttava lattarikin. Timo Kämäräisen sähkökitarointi on tyylikästä ja soundillisesti sopivan ärhäkkää. Sovituksiin on saatu muutenkin voimaa lisää vaskipuhaltimilla. Radiohitti Ainoain tuottajana toiminut Anssi Kela on tuonut levylle ripauksen tämänpäivän soundia ja merkityssisältöä. Anssin isä Juha Kela soitti aikoinaan Kuustosen kanssa muinaisen PRO FIDE:n riveissä. Teemallisesti Musta on harkittu ja toimiva kokonaisuus. Aika näyttää tuleeko siitä joskus Kuustosen White Album... Tommi Aaltonen NIGHTFISH: The Fish has landed Kyseessä ei ole oopperahevibändi Nightwish, eikä progemies Fish! Vaan tässä lienee vuoden omakustanne, Backsoundstudiossa viime kesän ja syksyn aikana taottu äänite, jota myös Jarin kaupasta omakseen saa ostaa. Nightfishin musiikki on entisen uusikaupunkilaisen Jussi Virtasen käsialaa ja soittajina häärivät enimmäkseen paikallisen Dintourist-rytmiryhmän miehet. Solistina ärjyy Rainion Timo. Musiikillisesti ja soundillisesti Nightfish ui modernin pop -ja rockmusiikin aalloilla. Konetta ja looppia löytyy, mutta myös perinteisesti surisevaa sähkökitaraa ja rumpua isolla ÄRRÄllä. Melodian taju Nightfishillä on myös hallussa ja paikoitellen meininki äityy jopa nyrjähtäneellä tavalla kokelliseksi kuten raidoilla S´s ja Sweet. Aloitusraita A sad song tuntuisi toimivan milloin tahansa kun on hitaiden aika ja Stay, Live And Do päästää puolestaan bändin AC/DC vaihteen valloilleen. Sea Of Love näyttää minkälaisista vesistä Nightishin voi useimmin löytää... ja The Fish Has Landed päättää levyn tyylikkäänä pophevi-pastissina voimasointuineen. Radiosoittoa tälle soisi paljon, kun kannessakin komeilee niin komea pallokala!! Levyllä ovat soittamassa seuraavat muusikot: Keyboards: Fat Mama Keep on Dancing Fish, Bass: Tom Thunderfish, Drums: Kimball Fish, Guitar & Programming: FastEddie Fish, Vocals: Live Fish. T. Aaltonen THE REAL GROUP : STÄMNING - 22 Svenska Sånger Kyseessä on viime vuosina ahkerasti levyttäneen maailmanmaineeseen yltäneen ruotsalaisen acapella-yhtyeen cd (2002), joka nimensä mukaisesti sisältää ruotsalaisia kansanlauluja ja virsiä. Viisihenkisessä yhtyeessä laulavat Margareta ja Anders Jalkéus, Anders Edenroth, Katarina Stenström sekä Peder Karlsson. Musiikin johdosta vastaa Eric Ericson. Nämä klassisen laulukoulutuksen saaneet taiturit laulavat itselleen rakkaita lapsuuden lauluja. Esitysten sävy on kauttaaltaan lämminhenkinen ja kesäisen raikas. Levyn ehdottomana meriittinä on laulajien äänenmuodostuksen laadukkuus ja äänten kaunis yhteen kietoutuminen. Laulu on vaivatonta ja kerrassaan nautittavaa. Nuorekkaat sovitukset tuovat uutta tuulahdusta myös meillekin tuttuihin virsiin (esim. suvivirsi ja Toivioretkellä). Myös kansanlaulu Uti vår hage tekee vaikutuksen. Dynaamiset vaihtelut ja tarkka, laulujen sanomaa välittävä fraseeraus on esimerkkinä kaikille laulun harrastajille. Yhtyeen aikaisemmat levyt ovat sisältäneet jäsentensä omia sävellyksiä. Laulut ovat olleet sekä englannin että ruotsinkielisiä. Sanoitukset kertovat tavallisesta maailman menosta ja ottavat ajoittain terävästikin kantaa arjen mielettömyyteen huumorin pilke silmäkulmassa. Sävellykset ovat yleisilmeeltään rytmikkäitä lainaten esim. lattarivaikutteita ja sisältäen jazzahtavia aineksia. Hyvän yhteenvedon yhtyeen tyylistä saa esim. cd:ltä Commonly unique (2000). Stämning on osoitus yhtyeen monipuolisuudesta ja se on mukava lisä levyhyllyyn päivän tohinoiden päätteeksi nautittuna. Tämän Suomessa tässä vaiheessa hivenen tuntemattomaksikin jääneen yhtyeen muuhun tuotantoon voi tutustua esim. seuraavien levyjen välityksellä: -Allt det bästa (2001) -Commonly Unique (2000) -En riktig jul (1997) -Original (1996) Musiikkinäytteitä voi myös käydä kuuntelemassa osoitteessa www.realgroup.se T.Orell Audioslave: Audioslave Jos poikaystäväsi seinällä on muinainen SOUNDGARDEN -yhtyeen juliste, tai jos hän yhä kielloistasi huolimatta kiskoo ylleen vanuneita ja kauhtuneita Soundgardenin "Kickstart, Pretty Noose tai Black Hole Sun" t-paitoja, saat hänet tänä jouluna iloiseksi antamalla lahjaksi tämän levyn. Jos taas ystäväsi on jonkun sortin aktivisti, tai muuten kiinnostunut bändistä RAGE AGAINST THE MACHINE, niin tämä levy toimii todennäköisesti myös hänen kohdallaan. AUDIOSALAVE on nimittäin näiden kahden bändin entisten jäsenten uusi yhteinen projekti, jota nettisivulla www.audioslave.com, jopa superbändiksi kutsutaan. Soundgarden julkaisi vuonna 1996 viimeisen levynsä "Down on the Upside". Sittemmin bändin rumpali Matt Cameron on vaikuttanut Pearl Jamissa ja kitaristi Kim Thayil bandissä nimeltä Pigeonhead. Solisti Chris Cornell julkaisi puolestaan vuonna 1999 soololevyn "Euphoria Morning". Euphoria on täynnä melankolisia balladeja, joissa Cornelin ilmaisu ei oikein pääse oikeuksiinsa. AUDIOSLAVE -levyllä puolestaan Cornell karjuu taas korkealta ja kovaa! Ääni tavoittelee taivaita raivoisasti, kuin Soundgardenin uran alkupään levytyksillä konsanaan! Soundgardeniin verraten AUDIOSLAVE -on musiikillisesti suoraviivaisempi, ja paikoitellen jopa vähän funkimpi, eikä ihme sillä soitosta vastaavat pääasiassa RAGE AGAINST THE MACHINE -miehet Tim Commerford, Brad Wilk ja Tom Morello. Bändi soittaa pääasiassa raskaalla kädellä ja loihtiipa kitaristi Morello paikoitellen ilmoille kitarastaan myös ihmeellisiä flipperi-ääniä. Kansilehdykässä todetaankin: " All sounds made by Guitar, Bass, Drums and Vocals. T. Aaltonen J. Karjalainen & Electrick Sauna: Valtatie Alkutaipaleella Valtatie sytyttää tutuilla soundeillaan ja levyn nimikkobiisi kuulostaa melkein liiankin tutulta. Toisaalta kuulija saa jo matkan alussa tietää, että edessä on tuttua sähkösaunan kyytiä. Levyn kolmas kappale Hulmukka herkistää kuulijan uuden tähtilampun äärelle, huuliharppuintroineen ja verbaalisine kielikuvineen. Tommi Vikstenin harkitseva kitarointi johdattaa 16.Avenuen kauas Rolling Stonesin-lähteille ja radiohitti Kehrääjästä voimme povata uutta yleisö-rallatusta "Hän"-klassikon hengessä. Onnenkoukut hätkähdyttää bluegrass-meiningillään, joka soundillisesti Missisipin suosta repäistynä antaa levyn keskivaiheilla kuuntelijalle mukavan hengähdystauon. Suisto-vaihteen löydettyään sähkösauna tuntuukin ottavan tyylisuunnasta kaiken irti ja niin kitara-banjo-mandoliini-asetelma onkin keskiössä neljän biisin ajan. Albumin loppupuolella bändi saa taas sähköä, mutta musiikillisesti meininki säilyy hillittynä ja perinteisenä loppuun asti. T.Aaltonen Ismo Alanko Säätiö: Hallanvaara Nimestään huolimatta Hallanvaara ei jätä kylmäksi. Aikaisemmista Säätiö-levyistä poiketen uutukaisen soundimaailmaa on lisätty Arttu Takalon jousilla, sekä sinfonisilla teemoilla, jotka saavat levyn hengittämään aivan uudella tasolla. Meininki onkin kautta linjan varsin jylhä. Poikkeuksena lähes operettimaisen kepeä Kullankaivajat, sekä akustinen ja paljas Tulessamakaaja. Paratiisin puu palauttaa kuulijan soundillisesti Sisäisen solariumin maailmoihin, kun taas teos Töiden jälkeen pysäyttää kuulijan herkän tunnelmapalan äärelle. Kotimaisen Rockin kentässä Säätiö on ottanut rohkean askeleen yhdistäessään poppiinsa klassisen musiikin elementtejä, onnistuen oivallisesti. Kiertueella Hallanvaara aukeaa tyystin eri tavalla. Paikoitellen kolmella sähkökitaralla jyystettynä meininki yltyy lähes Sielun veljien maaniselle tasolle. T. Aaltonen CMX: Isohaara Tämä on tyly levy! Avausraidan Päänsärkijä kitarariffi jyrähtää kalloluihin lekan lailla, eikä tätä seuraava Pohjoista leveyttä myöskään armahda. Radio-ystävälliset Veitsenterä ja Minun sydämeni on särkynyt tarjoavat kuuntelijalle sentään pienen hengähdystauon kunnes Isohaara ottaa luulot pois, lapsikuorolla lisättynä, tästä ei proge parane. Monumentaalinen Revontulten repijä liikkuu niinikään "edistyksellisissä" teemoissa, kun taas Post Mortem palauttaa kuulijan hetkeksi CMX:n alkuajoille armottoman HC-punkin pariin. Toisaalta paikoitellen levyllä vallitseva Minne Paha haudattiin -teoksen kaltainen hitaus tuntuukin korostavan laskelmoidusti sanoitusten säälimättömyyttä. Kautta linjan Isohaara tarjoaa rankkaa riffittelyä sekä soitannan, että lausunnan tasolla, runoilija A.W.Yrjänän mukaan: " minä tulen hulluksi näistä sanoista..." T. Aaltonen The Hellacopters: By the Grace of God The Hellacoptersin uusin studioalbumi säväyttää tinkimättömällä ammattitaidollaan. Tämä on Rokkia rehellisimmillään, kuin suoraan autotallista, missä se on syntynyt. Soundillisesti levy kuulostaa isolta ja ilmavalta, eikä ihme onhan se Amerikassa asti masteroitu. Tästä ei pohjoismainen rokki parane! Bändin keulahahmon Nicke Andersonin biisikynästä näyttää syntyvän toinen toistaan tarttuvampia rokki-kappaleita, joita on aivan ilo kuunnella. Suljen silmäni ja päässäni herää heti mielikuvia pitkäsäärisistä hippitytöistä jytäämässä... samoin kuin myös hevosvoimista jotka ärjyvät kromattujen V8:ien konepeltien alla!!! Tämä musiikki on tehty pitkille automatkoille, kun preerian halki ajetaan kohti auringonlaskua, tai kylmän pohjolan kerrostalobileisiin, missä napurit hakkaavat seiniin tahtia, ja joista alakerran mamma kertoo bingossa kavereilleen vielä puolen vuoden päästä! T.Aaltonen |